Viime lauantai oli hauskimpia päiviä pitkään aikaan, olin nimittäin Tampereella aiemmin mainostamassani mimmimiitissä! Järkkäsin itse miitin pystyyn suurimmilta osin, ja paikalle saapuikin sitten kaiken kaikkiaan reilu parisenkymmentä sporttista, mukavaa mimmiä.
Miitti alkoi epävirallisesti visiitillä Runsaudensarveen, josta Kaisa on
kirjoitellut omassa blogissaan aina välillä. Runsaudensarvi oli pieni, ihanan tuoksuinen putiikki jossa hyllyt pursusivat jos jonkinlaista luonnontuotetta. Monella pienemmällä paikkakunnalla ei ole mahdollisuutta ostaa tällaisia tuotteita muualta kuin netistä, joten muillakin kuin itselläni karkasi se shoppailu sitten vähän käsistä
Koriin tarttui iso säkki raakakaakaonibsejä, limen ja mintun makuista Yogi-teetä, yrttihammastahnaa, mantelivoita (joka on SIKAHYVÄÄ, voisin vetää koko purkin vaan lusikalla suoraan naamaan), luomukurkumaa ja -korianteria. Olisin voinut ostaa koko kaupan tyhjäksi, mutta jospa näillä nyt hetken pärjäisi… Ekokaupalta jatkettiin jalan Liikuntakeskus Sykkeelle, jossa miitti sitten virallisesti alkoi.
Sykkeellä suoritettiin pienet esittelyt jotta muu porukka tulisi vähän tutummaksi, ja siirryttiin sitten salin puolelle. Paikalla oli aika monta miittineitsyttä, mutta mukavaa välillä näinkin päin; usein tuntuu, että paikalle uskaltautuvat vain vanhat parrat. Salilla lämpättiin ja Kaisa jakoi treeniohjeita kyykkyyn, askelkyykkyyn ja muihin hyviin liikkeisiin. Olin mielestäni varannut treenille hyvin aikaa, mutta niin sitä
vaan kuluu esittelyihin, vaatteiden vaihtoon, liikkumiseen, odotteluun ja muuhun säätämiseen yllättävän paljon… Varsinaiselle treenille jäi kuitenkin kolme varttia tehokasta aikaa, jonka itse käytin vetämällä hirveän suurimmaksi osaksi kehonpainolla tehdyn circuitin muutamalle mimmille. Treeni näytti tältä:
30 s töitä / 30 s lepoa
- thruster levypainolla
- burpee
- punnerrus
- spiderman
- askelkyykkyhyppy
- lankkupito
… tai ainakin järjestys oli suunnilleen tollainen. Tehtiin kai 4 kierrosta, en oikein muista tarkalleen kun loppua kohden alkoi näkökin sumenemaan. En ole kisojen jälkeen tehnyt yhden yhtä circuitia tai edes intervallitreeniä, joten tämä jumppa otti TOSI koville. Jalat oli ihan hapoilla ja pumppu takoi varmaan kahtasataa… tosin jouduin myös ekaa kertaa elämässäni vetämään tällaista treeniä, ja yksi tytöistä mainitsi puhumisen kasvattavan energiankulutusta treenin aikana parhaimmillaan ~10% verran, joten se olkoon mun tekosyy
Nyt pari päivää myöhemmin jalat ja olkapäät on ihan jäätävän kipeät, eli treeni meni vissiin ihan perille?
Treenin, pikaisten venymisten, peseytymisen ja tälläytymisen jälkeen lössi
käänsi kengänkärkensä kohti Ravintola Sevillaa. Isojen porukoiden syöminen tilauksineen ja maksuineen ei aina ole ihan helppoa, varsinkaan kun kyseessä on vaativat fitnessmimmit (”Voisko noi ranskalaiset vaihtaa kasviksiin? Ja kastike erikseen, kiitos.”), mutta raflassa kaikki sujui onneksi ihan mutkattomasti.
Kaiken kaikkiaan miitissä oli tosi hauskaa, oli mukava tavata vanhoja ja enimmäkseen uusia mimmejä, vaihtaa ajatuksia ja jutella kaikesta fitnesstouhujen ja Ben&Jerry’s-jäätelön välillä. Toivottavasti kaikilla paikallaolleilla oli mukavaa, ja ehkä te, jotka ette paikalla olleet, innostuitte ehkä osallistumaan seuraavaan miittiin
Miittejä saa tosissaan järkätä ihan kuka tahansa, rehellisyyden nimissä täytyy silti sanoa, että aikamoinen työ tässä oli… mutta mitäs siitä, kun oli kerran hauskaa!
Fast.fi
Treenivideoita
Treenipäiväkirjoja
Treenilehti
07.12.2009 klo 20:09
Mullakin on jalat ihan totaalisen jumissa tuon circuitin jäljiltä! Käveleminen, portaiden nouseminen tai laskeutuminen sekä istahtaminen tuntuvat etenkin etureisissä oikein kivasti.
07.12.2009 klo 20:22
No niinpä! Varsinkin etureidet on “aika” runnotun tuntuiset! Mun pitää vetää torstaina samanhenkinen vastaava circuit ainakin tuplasti isommalle porukalle, toivottavasti ollaan siihen mennessä sentään palautuneita…
07.12.2009 klo 21:24
Harmittaa kyllä, kun en uskaltanut tota circuittia tehdä, mutta toisaalta tää ranne on vieläkin ihan kipeä, niin ehkä ihan hyvä, että jätin väliin. Odotin vähän kauhulla tota kuvaa, muttei se nyt mun osalta edes niin kauhea ole, ensi kerralla pitänee sitten pistää meikkiäkin, ettei reenin jälkeistä punotusta ikuisteta
Kiitos vielä kerran nyt tosta miitistä, oli huippukivaa!
08.12.2009 klo 10:45
Olisiko noista circuitin liikkeistä mahdollista saada kuvia tai muuta selostusta, että tietäisi mistä liikkeestä on kyse? Osa on tuttuja, mutta kaikki liikkeet ei. Voisi sitten kokeilla circuitia itsekin.
08.12.2009 klo 13:26
Vedän tossa torstaina toisen circuitrykäisyn vähän isommalle porukalle, voin koittaa tehdä sitten noista circuiteista ja niiden suunnittelusta vaikka kokonaisen postauksen.